”Moro Mikko, kiinnostaisiko kirjoitella ajatuksia vaikkapa kulmapelaamisesta blogiini?”
– No ei helvetissä! En minä siitä mitään tiedä enkä varsinkaan osaa kirjoittaa.
Nämä olivat ensimmäiset ajatukseni Pertun kysyessä vierailevaksi kynäilijäksi blogiinsa. Miettiessäni sopivaa ja kohteliasta kieltävää vastausta, tulin toisiin ajatuksiin. Tunnustaudun todella huonoksi ennakkotyön tekijäksi ennen otteluita. En katso juurikaan videoita omista enkä vastustajien tekemisistä, enkä ainakaan mieti miksi joku tekee noin. Tietyt tärpit yksittäisiltä pelaajilta on hyvä tietää, mutta muuten tykkään ajatuksesta, että kentällä saa pelata ja lukea peliä ilman, että se pohjautuu liiaksi johonkin mitä joku on tehnyt viime pelissä.
Joku hullun päähänpisto tämä oli, mutta päätin unohtaa tämän analysoimattoman puolen itsestäni ja antaa mahdollisuuden pienelle pohdinnalle kulmapelaamisesta ja mitkä asiat siihen vaikuttavat. Mielipiteitä on varmasti monia ja samat lainalaisuudet ei toimi kaikilla joukkueilla, mutta ohessa omia ajatuksiani ja Joensuun Mailassa hyväksi havaittuja käytänteitä.
Numero 9 ja 3-vahti. Sillä tittelillä moni on tehnyt ensiesiintymisen pääsarjatasolla. Ennen kulmapelaajaksi pyrittiin ”piilottamaan” lupaava juniori, heikompi heittäjä tai pallovarma, mutta suorituksissaan ei niin räjähtävä pelaaja. Edelleenkään kulmapelaaminen ei ole niin seksikästä ja näkyvää kuin vaikka välimiehenä tai ykkösvahtina häärääminen, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana koen ajatuksen kulmapelaamisen tärkeydestä muuttuneen. Monet joukkueet ovat alkaneet käyttämään vaihtotilanteiden lähtöpesän puoleisessa kulmassa liikkuvaa, peliä lukevaa ja keskivertoa paremmin heittävää pelaajaa. En esimerkiksi usko, että Vimpelissä on viime vuosina ollut tarkoitus piilottaa Sami Haapakoski tai Mikko Kanala kulmapelaajaksi.
Kulmassa pelaava ei tee eniten paloja tai vie isoimpia otsikoita, mutta hyvällä kulmapelaamisella annetaan parhaassa tapauksessa muille vieruskavereille vapaat kädet toteuttaa itseään.
Tein hieman taustatyötä ja luin Pertun kirjoittamia aiempia blogitekstejä. Eräässä blogissa oli maininta harjoitteesta, jossa ulkokentälle laitetaan vain kulmapelaajat ja kopparit ja lyöjät yrittävät saada lyötyä läpi. En tiedä oliko blogitekstin innoittamana, mutta pari vuotta sitten Joensuun Mailan harjoituksissa nähtiin kyseinen harjoite. Aika voi kullata muistot, mutta muistelen lopputuleman olleen se, että avoimella Kerubistadionilla kulmapelaajien ja hyväjalkaisten koppareiden puolustaessa edes Juha Niemen tasoinen lyöjätykki ei saanut lyötyä läpilyöntiä.
1-tilanne
Molemmissa vaihtotilanteissa kommunikointi ja yhteispeli välimiehen kanssa on ehdottoman tärkeää. Ennen lyöntiä käydään keskustelua puolin ja toisin siitä, mitä näkee, kokee tai minkä lyönnin olettaa olevan tulossa. Ennakkoon on hyvä sopia miten tilanne pelataan, mutta ratkaisevinta kuitenkin on mitä tapahtuu syötön noustessa ilmaan. Vaikka ennakkoon olisikin sovittu keskelle täyttämisestä, ei se ole järkevää jos huomaa lyöjän kääntyvän kolmospuolelle. Tämä vaatii hyvää pelinlukua ja nopeaa reagointia sekä kulmapelaajalta että välimieheltä.
Oma pohja-ajatukseni 1-tilanteen kulmapelaamisesta on se, että pitää yrittää pelata mahdollisimman syvältä ja keskeltä kuitenkin siten, että tarvittaessa rajakovasta saisi tehtyä palon. Jos ykkösvahti pelaa syvempää pitäen pesän, silloin vastuu rajakovasta on hänellä ja riittää että kulmapelaaja saa sen tarvittaessa vain pysäytettyä. Ykkösvahdin syvyyden lisäksi lähtöpaikkaan vaikuttaa esimerkiksi palojen määrä, monesko lyönti tulossa, pelin tilanne, etenijän nopeus tai jos hän paljastaa merkin. Eniten pyrin seuraamaan kuitenkin lyöjää ja sen vauhtia tai askeleita. Useasti jo pelkästä lyöntiasennosta voi sulkea jonkun lyönnin pois. Jos näkee ettei rajaan ole uhkaa, voi huoletta vapauttaa välimiestä keskemmälle tai lähemmäs ja hän puolestaan pienentää takalukijan sektoria.
JoMassa ykköstilanteen(kin) pelaaminen on viime vuosina perustunut pitkälti pelaajien pelinlukuun. Olemme kokeilleet erilaisia kuvioita eri lyöjille ja pyrkineet vaihtamaan paikkoja viime hetkellä, mutta näen että suurin yksittäinen syy hyvin toimineeseen ykköstilanteen puolustamiseen on pelaajien samanlainen näkemys pelistä. Iiro Kuosa on ykkösvahtina oman paikkansa ehdotonta eliittiä. Monet etumiehet joutuvat valitsemaan tulevatko lähemmäs hakemaan pientä vai keskittyvätkö kovien torjuntaan, mutta Kuosa kykenee omalla pelinluvullaan hoitamaan molemmat (useimmiten). Tämä helpottaa aika lailla omaa rooliani. Konsta Kettunen ja aiemmin Tuomas Jussila välimiehinä tykkäävät myös tehdä ratkaisut intuitiolla ja harvoin käy niin, että pelaajien syötön aikana tapahtuvat liikkeet olisivat täysin eri suuntiin.
2-tilanne
Kakkostilanteen puolustaminen on lähtökohtaisesti haastavampaa kuin ykköstilanteen, mutta periaatteet siihenkin on samat. Kommunikointi välimiehen ja muiden ulkopelaajien kanssa on tärkeää. Mitä syvempää ja keskempää kulmapelaaja pystyy pelaamaan, sitä enemmän hän auttaa muita pelaajia ja takalukijan sektori pienenee. Mikäli sieppari on kykenevä katkomaan rajaan suuntautuneet kovat, helpottaa se luonnollisesti kulmapelaajan ja sitä kautta myös muiden linjapelaajien pelaamista.
En ole varma, mutta oman perstuntuman mukaan 2-tilanteessa rajakovaa käytetään nykypesiksessä enemmän kuin 3-rajakovaa 1-tilanteessa. Etenijät juoksevat nykyään todella kovaa, joten mikäli kulmapelaajan lähtöpaikka on pesän takalaidasta, ei rajakovasta todennäköisesti ehdi polttamaan, vaikka tekisi kuinka kovan suorituksen. Tämän vuoksi lyöjän vauhdin lukeminen ja yhteispeli välimiehen ja takalukijan kanssa korostuu. Ykköstilanteen tavoin kulmassa on hyvä aistia tilannetta ja seurata sivusilmällä etenijää, mikäli hän sattuu paljastamaan merkin.
Takatilanne
Mahdollisimman syvältä ja keskeltä pelaavat kulmat auttavat eniten muita ulkopelaajia myös takatilanteessa. Hyvät rajakäännöt omaavat pelaajat on syytä tiedostaa, mutta muuten ainakin oma tyylini on yrittää lukea lyöjää paljon myös takatilanteessa. Jos pystyn sulkemaan 2-rajakovan pois, pyrin ottamaan liikkeet vastaan ja keskeen. Näin lyhyihin kuolleenkulman varsiin ja pussinpohjiin on mahdollista päästä kiinni eikä kaikki jäisi 2-vahdin hoidettavaksi.
Perinteisessä kuviossa rajanäpeistä polttaminen on kulmapelaajan tehtävä. Myös viimevuosina yleistyneissä tahkokuvioissa ainakin 2-puolen kulmapelaajalle jää näpinhaku vastuu. Nopeista jaloista on hyötyä pienistä polttaessa, mutta siinäkin ennakointi ja jo valmiiksi hieman liikkeessä oleminen on tärkeää. Silloin tällöin pienestä polttaessa joutuu turvautumaan syöksymällä pallon vippaamiseen lukkarille. Kovasta juoksuvauhdista suoritus ei ole toteutukseltaan kaikkein helpoin. Täydellä teholla tehdyt syöksypallot eivät ole myöskään joka pelissä tapahtuvia suorituksia, siksi niitä kannattaa harjoitella ja pitää yllä aika ajoin harjoituksissa.
Lopuksi
Kuten aiemmin sanoin, pelityylejä ja näkemyksiä on monia eikä samat jutut toimi kaikilla. Oma, tai ehkä paremminkin Joensuun Mailan, tyyli on ollut pelaaminen kuvioiden sisällä. Olemme todenneet, ettei kannata olla passiivinen ja odottaa mitä lyöjä tekee, mieluummin yrittää olla aktiivinen ja pyrkii olemaan askeleen edellä lyöjää. Helpommin sanottu kuin tehty.
Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että yksin ei pelejä voiteta vaan pelaaminen missä tahansa tilanteessa on aina yhteispeliä. Kentällä kannattaa puhua ja kertoa vieruskaverille mitä näkee.
Hyvää pesiskesän odotusta kaikille. Pysytään terveinä.
Mikko Kemppainen
Perttu Hautala 