Kaaripeli

Pohjana tälle jutulle on viime vuoden Kupperi-lehteen kirjoittamani kaaripeli-kirjoitus, jota täydennän tämän kesän kokemuksilla, lajivalmentajatutkinnon luennon opetuksilla sekä Joni Laurosen ja Toni Nevantakasen lopputyön ajatuksilla.

”Meillä oli tänään huono kaari” tai ”meidän pitää toiselle jaksolle parantaa kaaripeliä” ovat tyypillisiä kommentteja pelin jälkeen tai pelin aikana. Valitettavasti nämä toteamukset tai ohjeet eivät yleensä paranna kaaripeliä.

Hyvä kaaripeli ja kaaripelaaja

Hyvää sisäpeliä on erittäin vaikea pelata ilman hyvää kaaripeliä. ”Kaikki lähtee kaarelta” on lause, jota itsekin olen käyttänyt pelipalavereissa. Kaaripeli on yhtä aikaa yksilö –ja joukkueurheilua: joukkuetta palvellaan hyvinä yksilösuorituksina osana kollektiivia. Hyvä kaari muodostuu hyvistä kaaripelaajista, selkeästä työnjaosta ja hyvästä ”kaaripelikirjasta”. Hyvää kaaripeliä voidaan pelata melko erilaisillakin taktiikoilla, pääasia että toiminta on saumatonta ja koko sisäpelijoukkueen tiedossa. Nyrkkisääntö on ollut, että kaaret paranevat Pohjanmaalta pois lähdettäessä, mutta viime vuosina tähänkin on tullut poikkeuksia. Silti tämän hetken paras tai ainakin yksi parhaista kaarista on kaukana Pohjanmaalta, Kouvolassa. Kaaripelissä kehitys on mennyt suuntaan, jossa ylenpalttinen tsemppaaminen, huutaminen ja lukkarille vinoilu on vähentynyt, samalla joukkuetta palvelevat teot ovat lisääntyneet. Lauronen ja Nevantakanen toteavat hyvästä kaaripelistä seuraavasti:

”Kun kaaripeli toimii hyvin, on helppo toteuttaa ennakolta suunniteltua pelitapaa. Kaaripelin onnistuessa lyöjä saa lyödä hyvistä syötöistä. Etenijä tietää missä pallo on saaden parempia lähtöjä pesiltä. Kun joukkueen kanssa yhdessä sovittu suunnitelma kaaripelaamiseen ja ylipäätään pelaamiseen toimii, se lisää lyöjän itsevarmuutta ja uskallusta kokeilla ja toteuttaa harjoittelemiaan lyöntejä lukkarin sekoittamatta toimillaan. Kaaripelin onnistumisen edellytyksenä on, että merkki tulee pelinjohdolta riittävän ajoissa ja että jokainen osaa merkin eikä tulkitse väärin. Merkin osaamattomuus ja tulkintavirheet pilaavat koko kaaripelin.”

Lopputyöhön haastateltu Erno Lassila puolestaan näkee korrelaation hyvän kaaripelin ja menestymisen välillä:

”Kaaripelaamisen ja toiminnan laatu on nykypesäpallossa suoraan verrannollista pärjäämiseen. Siitä heijastuu yleensä myös kaiken muun toiminnan ja harjoittelun laatu.”

Joukkuetason valintoja kaaripelin suhteen tehdään mm. kaaren pohjapiirustuksessa, pelaajien roolituksessa ja vääränhuutotaktiikassa. Pohjapiirustus voidaan tehdä esimerkiksi numeroimalla jokainen kaarella oleva paikka, jolloin jokainen sisäpelaaja tietää kunkin paikan tehtävät. Tässä tapauksessa myös pelinjohtaja pääsee johtamaan kaaripeliä konkretian kautta: ”Jugi kolmospaikalle ja Juho ykköspaikalle, matalan huuto ei toimi. Juho huutamaan matalia, Jugi näyttämään maskin paikkaa.”

Millainen on hyvä kaaripelaaja? Kuten urheilussa ylipäätään, korostuu kaarellakin halu olla hyvä. Hyvät kaaripelaajat eivät aina näy pöytäkirjoissa tai arvo-otteluissa, mutta ovat joukkueelleen erittäin tärkeitä. Hyvä kaaripelaaja tietää olevansa joukkueelleen tärkeä ja kanssapelaajat tämän myös kiitettävästi osoittavat. Toinen merkittävä ominaisuus on rohkeus ja uskallus tehdä kovia ratkaisuja tiukassa paikassa: vaikkapa huutaa pieni väärä tai toinen matala syöttö viimeisellä lyönnillä. Kolmantena tärkeänä seikkana nostaisin pelinluvun ja pelinymmärryksen: hyvä kaaripelaaja pystyy olemaan pelinjohtajan apuna sisävuoron pyörityksessä, auttamaan lyöjälle oikea lyöntivalinta, tiputtaa tai olla tiputtamatta maila kriittisellä hetkellä ja jopa ennakoimaan lukkarin väärä syöttö. Hyvä kaaripelaaja tuntee myös lukkareiden tyylit syöttää, lukkarin heittovoiman ja millaisia vääriä mahdollisesti pelissä on tulossa. Näin osataan jo etukäteen varautua huutamaan esimerkiksi matalia tai asennottomia syöttöjä.

Lauronen ja Nevantakanen muistuttavat esimerkiksi sääntöjen tuntemuksesta sekä tasaisuudesta:

”Hyvä kaaripelaaja on koko peliajan keskittynyt kokonaisvaltaiseen kaaripelaamiseen, eli etenijän ja lyöjän auttamiseen. Väärien huudot ovat selkeitä ja sijoittuminen kaarella on hyvä. Hyvä kaaripelaaja hallitsee pelin säännöt ja varsinkin syötön säännöt ovat erittäin hyvin tiedossa. Yleensä joukkueiden parhaat kaaripelaajat ja etenkin vääränhuutajat sijoittuvat kaarella syöttötuomarin viereen. Hyvä kaaripelaaja auttaa ja tsemppaa joukkuetta niin hyvinä, kuin etenkin huonoina hetkinä.”

Varsinkin pomppupeliä pelattaessa hyvä kaaripeli on ehdoton edellytys onnistuneeseen sisäpeliin. Erno Lassila toteaa, että ”hyvä kaaripelaaminen, kun itse oli mailan varressa, oli ensiarvoisen tärkeää. Pelattaessa vaihtotilannetta pompulla pitää kaaren toimia hyvin. Kulmamies on erittäin tärkeä. Kun pelataan vääräpois -merkillä (myös lennolla) täytyy huutajan tuntea lyöjä ja tietää mitkä väärät lyöjä haluaa huudettavan pois. Johtaa käytännössä siihen, että pystyy pelaamaan jatkuvasti lennolla. Kun pystyy luottamaan sekä kaareen, että etenijään on yleensä myös pomppu ruudussa paremmalla prosentilla.”

Kaaripelissä korostetaan usein väärien huutoa ja hyvästä syötöstä lyömistä. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että sisäpelin kuningas on etenijä. Hyvä kaaripeli mahdollistaa sen, että etenijät saavat hyviä lähtöjä ja että päästään pelaamaan pelin edetessä lähes puhtaasti suoraan syötöstä. Huonosta syötöstä voidaan vielä lyödä onnistunut lyönti, mutta huono pesältä lähtö vaatii jo linjan läpäisevän tai ylittävän lyönnin.

Kaaripelin eri rooleja

Väärien huudoissa voidaan tehtävät jakaa esimerkiksi näin: kolme tai neljä lautasväärille, yksi tai kaksi matalille ja yksi teknisille väärille. Vääränhuutajien merkitys korostuu etenkin silloin, kun aavistusmerkilläkin huudetaan väärä pois nousevaan palloon. Tästä minulla on urani varrella sekä hyviä että huonoja kokemuksia. Parhaimmillaan lukkari saadaan syöttämään koko peli oikeaa syöttöä etenijöiden ottaessa samalla hyviä lähtöjä. Huonoimmillaan lähdöt kärsivät, vääristä syötöistä lyödään etenijöiden jäädessä pesille tai väärä kuunnellaan etenijöiden säntäillessä pitkin pesänvälejä. Joskus siis yksinkertainen on kaunista, mutta nopeaa väärääkin otetaan tällä hetkellä menestyksellä pois joissakin joukkueissa. Omalla urallani tämä toimi saumattomasti Vimpelissä loppukesästä 2008. Lisää erilaisista merkeistä kerron Ykköspesältä lähteminen –kirjoituksessa.

Signaalien näyttäjät ovat yksi kategoria: etenijöitä autetaan ottamaan mahdollisimman hyvä lähtö, heille näytetään vapaan tai merkatun lyönnin suunta, ulkopelaajille pyritään puolestaan antamaan mahdollisimman huono näkyvyys. Viime aikoina erityisesti ykköspesälle annettu apu on korostunut ja ennen kaikkea apu on todettu pelin lopputuloksen kannalta erittäin tärkeäksi asiaksi. Ulkopelaajien maskeja ohjaa usein kaksi pelaajaa, yksi kolmospuolelle, yksi kakkospuolelle. Etenijöitä paitsi ohjeistetaan liikkumaan ulkopelaajan eteen, lyöjä voi myös halutessaan pyytää maskia liikkumaan niin, että vaikkapa kakkosvahti joutuu liikkumaan etenijän keskikentän tai luukun puolelle. Lyöjä voi myös ohjeistaa etenijän etenemään kohti kolmospesää lyönnin lähdettyä, jolloin takavaihto onnistuu varmuudella. Tällöin lyöjän vastuulla on lyönnin suunta ja pitää lyönti maissa. Esimerkiksi kakkosrajaan merkistä lyötäessä takavaihto saattaa muuten jäädä ottamatta.

Jotkut ovat erikoistuneet puolestaan auttamaan lyöjää ja seuraamaan ulkokenttää. Yleistä on esimerkiksi vaihtotilanteen lähtöpesän rajassa olevaa etumiestä tai syvää pelaajaa vastaan käytetty taka-apu tai yleinen kommentointi ulkokentän liikkeistä siinä vaiheessa, kun lyöjä ei voi enää katsoa kentälle päin. Usein taka-apuna on kakkospelinjohtaja, joskus myös pelaaja. Itse olen käyttänyt taka-apua mm. seuraavasti, vaihtelevalla menestyksellä:

”Sano ´meni´, jos syväpelaaja liikkuu menopesää kohti”

”Sano ´yksi tai kaksi´ syväpelaajan liikkeen mukaan”

”Lähden lyömään 2-tilanteessa rajakovaa, sano ´tiputa´ jos sieppari peruttaa”

”Lähden lyömään ohitusta 2-tilanteessa, sano ´meni´, jos ykkösvahti lähtee keskelle päin”

”Lähden lyömään koukkua 1-tilanteeseen, sano ´ohi´, jos ykkösvahti ryntää vastaan”

Pelin evoluutio kulkee usein niin, että kun sisäpelissä tai ulkopelissä keksitään jotain uutta, keksitään vastalääke pienellä viiveellä. Tässä tapauksessa ulkokentätkin ovat oppineet pelaamaan taka-apuja vastaan. Ykkösvahti saattaa lyötättää ohituksen, syväpelaajat tekevät harhautusliikkeitä tai menevät hieman myöhässä menopesää kohti, välimiehen seuratessa perässä. Tämä on johtanut siihen, että huonoilla osumilla, ”mummonloikilla” tai ”pim-pim-palloilla” ei enää vaihtoja juurikaan tule. Esimerkiksi omalla kohdallani se on tarkoittanut sitä, että kun lyöntini kovuus ei missään olosuhteissa ole 170 km/h, olen alkanut surutta lyömään miehen yli, en miesten välistä.

Kaisa Salmela kertoo omasta roolistaan Laurosen ja Nevantakasen lopputyössä seuraavasti:

”Tehtävänäni oli kaarella katsoa lyöjien lyöntivuorojen aikana vahingossa, eli sijoittumisvirheiden vuoksi avautuvia läpi- tai muille lyönneille paikkoja. Toimin myös vaihtotilanteissa lyöntiratkaisun sanojana. Näiden vastuiden ohella en koskaan toiminut mailamiehenä, maskin näyttäjä enkä takavaihdon näyttäjänä kolmospuolen lyönnille takatilanteessa, koska liika kaarivastuiden kasaaminen yhdelle pelaajalle häiritsee omaa keskittymistä ja on liikaa pois joukkueelta, jos sairastuu itse tai kun itse etenee pesillä.”

Salmela siis kertoo omasta tärkeästä roolistaan, myös siitä, että liian montaa asiaa ei kannata yhdelle kaaripelaajalle kasata.

Kakkospelinjohtaja tai joku ”Bermudan kolmiosta” eli numero 7,8 tai 9 on usein tehtävässä, jossa lähinnä virheet huomataan: mailamiehenä. Takamailamies tiputtaa vapaita takakenttä- ja saumalyöntejä sekä yhdessä kulmamailamiehen kanssa merkattuja lyöntejä. Joskus yksi mailamies vastaa kaikista väärä pois- tai iso väärä pois –tiputuksista. Vastuu saattaa olla niinkin suuri, että takatilanteessa kukaan muu ei väärää edes saa huutaa. Mailamiehen maila- tai nykypäivän melamerkit näyttävät etenijöille ja kaarelle, mihin suuntaan lyönti tulee, joskus mailamies vastaa myös takaetenijöiden maski- tai takaetenemisluvista. Usein kaaripeli on lyöntijärjestyksen loppupään tärkein sisäpelitehtävä. Siksi onkin syytä nostaa esille näitä onnistumisia koko joukkueen edessä. Positiivinen palaute paitsi ruokkii kaaripelaajia onnistumaan edelleen, se osoittaa koko joukkueelle ja katsojille kaari- ja mailamiespelin tärkeyden. Esimerkiksi Mika-Matti Ojala oli Kouvolan vuosinaan joukkueelleen äärettömän tärkeä pelaaja jo pelkällä mailamiespelillään, yhteistyö vaikkapa Sami Joukaisen kanssa oli saumalyönneissä saumatonta.

Unohtaa ei sovi myöskään verbaalikkoja, lukkarien ystäviä. Oma tuntuma on, että mauttomia solvauksia kuullaan nykyään vähemmän, tyylilaji on tätä nykyä usein sarkasmi. Pesäpalloilijat ovat keskimäärin älykästä porukkaa, joten viime vuosina olen päässyt todistamaan erittäin osuviakin ilmauksia. Ellei mikään yllämainituista rooleista tunnu luontevalta, jää tehtäväksi kannustaa muita ja yhtyä vääränhuutoon. ”Lönni yhtyy” oli joskus jopa joukkueeni kaaripelislogan.

Kaaripelin harjoittelu

Lauronen ja Nevantakanen toteavat kaaripelin harjoittelun alkavan huippujoukkueissa jo talvikaudella: ”Talviharjoittelukaudella pelaajien rooleja kaarella vaihdellaan tietoisesti, koska siten pelaajat saavat paremman kuvan siitä, minkälainen mikäkin rooli todellisuudessa on. Näin löydetään myös tiettyyn rooliin oikeantyyppinen pelaaja.”

Salmela puolestaan muistuttaa kaaripelin harjoittelun pelinomaisuuden tärkeydestä:

”Käytännössä kaaripelaamisen harjoittelu tehdään niin, että vaihtotilanneharjoitukseen otetaan kaaripelaajia mukaan, jotka pelaavat oikeasti merkin kautta ja kaaripelaajat huutavat missä pallo liikkuu, sekä tietenkin huutavat vääriä ja näin ollen auttavat lyöjää lyömään parempiin syöttöihin. Välillä huiput käyttävät myös harjoituksissa mukana syötönvalvojaa ja näin saadaan harjoituksesta mahdollisimman pelitilannetta vastaava harjoitus.

 ”Mailamiehen harjoitus toteutuu myös hyvin tätä kautta. Mailamies otetaan tilanneharjoitukseen mukaan pudottamaan mailaa esim. vapaita lyöntejä ja tätä kautta mailamiehen silmä harjaantuu pelitilanteita varten. mm. kolmostilanteen treenissä, oma ulkokenttä paikoilleen ja osa pelaajista etenijöiksi. Samalla harjoitellaan maskipelaamista niin sisäpelaajina kuin samalla ulkopelaajinakin, että miten pitää reagoida ja sijoittua.”

Lassila kertoo, miten tärkeää on oppia tuntemaan harjoituksissa mm. omien pelaajien lyönnit:

”Mailamiehen toimintaa ja mailan vetämistä/pallon lentoradan lukemista harjoittelin koko ajan. On tärkeä tuntea omien pelaajien lyöntityylit ja esim. ”kumuran malli”. Ajolähdön viimeisen lyönnin vääräpois -toimintaa harjoittelin myös ihan käytännössä, kaarelta itselle joku luottopakki kulmaan kun itse olin takamailassa ja opettelemaan ajoitusta ja mitä voi huutaa.”

Lassila muistuttaa vielä, että ”kaaripelaaminen yleisesti on myös parasta mahdollista harjoitusta pelikäsityksen kasvattamiseen yksilöille. Merkin seuranta ja muu toiminta juurtuu selkäytimeen.”

 Syöttötuomari ja kaaripeli

Yksi onnistuneen kaaripelin tavoite ja mittari on tietenkin se, että syöttötuomari saadaan tuomitsemaan huudetut väärät tuomituiksi vääriksi, oli niille sääntökirjan mukainen peruste tai ei. Kaaripelitaktiikassakin kannattaa jo ennen peliä ottaa huomioon, kuka tuomitsee syöttöjä. Tärkeimmät huomioon otettavat seikat lienevät tuomarien matalan ja asennottoman linjan tunteminen ja aistiminen. Kokemuksen myötä oppii, kuka tuomareista tuomitsee herkästi vääräksi huudettuja vääriä, kuka taas tuomitsee enemmän sääntökirjan mukaan. Tosin yksi parhaista syöttötuomareistamme, Ari Kiviniemi näkee, että ”huutoväärien yrittäminen, se on lähestulkoon loppunut kokonaan ja joukkueet huutavat heidän mielestään selvät väärät pois.”

Hyvän kaaripeli haastaa myös syöttötuomarin toimintaa:

”Hyvä kaaripeli tietää ottelussa enemmän hommia syöttötuomarille. Vääriä huudetaan tarkemmin, linjaa sekä teknisiä tulkintoja ”mitataan” lähes koko ajan. Hyvä kaaripelaaminen on tuomarille todella haastava ja sinun täytyy onnistua hyvin, että joukkueiden luottamus tekemiseesi pysyy koko ottelun ajan. Jos syöttötuomarin linja ja tekniset tulkinnat vaihtelevat ottelun aikana, vaikeuttaa se selvästi joukkueen kaaripelaamista.”

Lopuksi

Kuten monessa muussakin peliin liittyvässä asiassa, kaaripelissäkin sen auki puhuminen, kirjoittaminen ja konkreettiset toimenpiteet ovat keino parempaan kaaripeliin. Kaaripeliä täytyy johtaa ja harjoitella. Hyvä tai huono kaaripeli on hyvin pitkälti joukkueen pelinjohtajien vastuulla oleva asia. Esimerkiksi Kouvolan hyvä kaaripeli on luultavasti hyvin pitkälti Eero Pitkäsen ansiota. Kaaripeli on nähty ensiarvoisen tärkeäksi, sitä on harjoiteltu paljon, roolit ja vastuut ovat selkeät. Myös Pitkäsen oma aktiivisuus ja esimerkki kaarella tuovat vastuun muillekin kaarella olijoille suoriutua omasta tehtävästään hyvin.

Lisää aiheesta:

Joni Laurosen ja Toni Nevantakasen lajinkehittämistyö